
Carelin on mukana toteuttamassa Exilion Tuulen kahta uutta tuulipuistoa Isokangasta ja Palokangasta Pohjois-Pohjanmaalle Iihin. Carelin avusti Exilionia jo hankkeen valmisteluvaiheessa ja laati esimerkiksi tuulipuistohankkeen toteutussuunnitelman ja hankkeen kustannusarvion. Carelin on vetänyt myös urakoitsijakilpailutuksen esisuunnitteluineen ja kilpailutusmateriaaleineen. Nyt alkavassa toteutusvaiheessa Carelin toimii omistajainsinöörin roolissa vastaten kokonaisvaltaisesti puistojen rakennuttamisesta ja valvonnasta yhdessä Exilionin kanssa.
Vuonna 2019 perustettu Exilion Tuuli on kotimainen sijoitusyhtiö, joka on keskittynyt uusiutuvan energian tuotantoon. Exilion omistaa 13 tuulivoimapuistoa, ja aikoo investoida myös jatkossa uusiutuvan energian lisäämiseen Suomessa. Exilion Tuulen omistavat Elo, Valtion Eläkerahasto ja Veritas. Yhtiön toiminnan tuotot ohjataan suomalaisten eläkkeisiin.
”Yhteistyö Carelinin kanssa on ollut mutkatonta hankkeen valmisteluvaiheessa. Carelinin asiakaslähtöinen ja avoin toimintatapa sekä erittäin monipuolinen kokemus tuulivoimapuistojen rakentamisen omistajainsinööripalveluista ovat tehneet vaikutuksen”, toteaa Pasi Valasjärvi, investointipäällikkö, Exilion
”Hienoa, että Exilion jatkaa investointeja kotimaiseen energiantuotantoon! Olemme yhdessä Exilionin kanssa onnistuneet muodostamaan kilpailukykyisen ja tehokkaan tavan toteuttaa tämä investointikokonaisuus nykyisessä muuttuvassa toimintaympäristössä. Erittäin iloisia olemme siitä, että Exilion luottaa tämän investointikokonaisuuden läpiviemisessä Carelin -tiimin laaja-alaiseen rakennuttamisosaamiseen aina puustonpoistosta voimaloiden vastaanottotarkastuksiin, sekä projektin taloudelliseen loppuselvitykseen saakka”. Ville Alatalo, CEO Carelin
Isokankaan tuulipuistoon nousee viisi voimalaa ja Palokankaan tuulipuistoon 12 voimalaa. Voimaloiden yhteenlaskettu teho on noin 100 MW. Voimaloiden arvioitu vuosituotanto on 320 000 MWh, joka vastaa noin 130 000 kerrostalokaksion vuotuista sähköntarvetta.
Tuulipuistojen rakentaminen käynnistyy teiden rakentamisella loppuvuoden aikana. Voimaloita päästään pystyttämään kesällä 2024. Tuulivoimaloiden tuotanto alkaa vuoden 2025 alussa.
Lisätietoja:
Juha Parkkari, Projektipäällikkö, Carelin Oy
Puh. 040 752 2065, juha.parkkari(a)carelin.fi
Pasi Valasjärvi, Investment Manager, Exilion
Puh. 050 469 7643, pasi.valasjarvi(a)exilion.fi